Tänään on taas ollut niin paska päivä, ettei uskois. Jos ei meinaan tietäis. Töissä on ollut niin raskasta, että oikein ihmetyttää. Jouluvalmistelut ovat alkutekijöissään. Olen lamaantunut, toimintakyvytön, täysin loppu, uupunut ja raato. Radiossa kaikuvat joululaulut itkettävät, kun meillä ei tuollaisesta tunnelmasta ja rauhasta ole havaittavissa häivähdystäkään. Lauantaina on viimeinen työpäivä, sitten on mun vuoroni. Paitsi että eihän se loma mikään loma ole, pienten lasten kanssa. Lomallakin täytyy siivota, laittaa ruokaa (joulun takia kahta hullummin) ja pestä pyykkiä. Ja olla lasten kanssa.
Toisaalta, sitä juuri odotan. Sillä mitä muuta mieltä tässä hullunmyllyssä enää on kuin Ihmiset. Isolla I:llä. Ihanat, suurisydämiset Ihmiset. Mitä merkitystä on sillä, onko kaapit siivottu, joulupöydässä herkkua ja hyvää jos jonkinlaista, lahjat paketoitu niin kauniisti kuin vain mahdollista ja koti koristeltu niin, että mikä tahansa sisustuslehti voisi hetkellä millä hyvänsä hyökätä kuvaamaan? Minusta alkaa vuosi vuodelta tuntua enemmän siltä, että ainoa, mikä merkitsee ovat ne ihmiset. Joulu on lasten iloa, halauksia, yhdessäoloa, rakkautta... Välittäminen toisista ihmisistä on enää tärkeää. Palatkaamme tämän perusasian äärelle. Kun maailma ympärillä menee jatkuvasti mielettömämpään suuntaan, välittäminen, rakkaus, läheiset ihmiset palauttavat toivon ja uskon elämään ja sihen, että tästä voi tulla jotain.
"Äiti, mä tykkään susta." Päivän kohokohta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti