Joulu on taas...

Muistin juuri tämän blogin olemassaolon, ja koska juuri nyt ei ole mitään tekemistä, päätin pitkästä aikaa kirjoittaa. Tulisikohan kirjoitettua enemmän, jos joku ilmoittaisi lukevansa tätä? Kirjoittaisinko useammin, kun tietäisin, että on joku, joka odottaa, että kirjoitan?

Meillä oli eilen ihanaa. Ihana jouluaatto <3 Veljeni ja avovaimonsa ovat meillä ja illalla tulivat vielä miehen vanhemmat ja sisko katsomaan, miten joulupukin tulo jännitti ja miten lahjat saivat aikaan riemukkaita kiljahduksia.

Minä osasin ihan itse laittaa jouluruoat. Tai no, siis osasin ja muistin ostaa kaikkea tarpeellista valmiina... Söimme kinkkua, jonka mieheni paistoi, perunalaatikon tein itse, maksalaatikkoa ja kotijuusto oli anopin tekemää. Salaatit ja rosollin tein itse, muu oli valmista. Mutta hyvää oli ihan kaikki. Lapset olivat kerrankin suloisia. Olin kattanut kauniisti. Oli juhlallinen olo.

Nukahdin lapsia nukuttaessani tohvelit jalassa. Alakerrassa mies ja veli hakkasivat uutta NHL-peliä. Heräsin yhdentoista aikaan, kun mies tuli nykimään tohvelista. Sitten kestikin hetken ennen kuin uni tuli taas. Söin vähän kalaa ja joululeipää ja lueskelin Arvin kieliopasta, jonka sain joululahjaksi. Näpräsin uutta iPodia, jonka senkin sain paketista. Ihanaa - joulu...

Tänään aamulla ei olisi millään jaksanut nousta kirkkoon. Tulipahan kuitenkin mentyä - tapakristittykö? Lapset osasivat taas käyttäytyä ihmeen hyvin. Pienempi katseli digikamerasta jouluaaton kuvia ja pysytteli siksi hiljaa. :)

Nyt on loma. Ja minä olen sen ansainnut. Pää on täynnä ideoita siitä, mitä kaikkea haluan loman aikana tehdä. Katsotaan, mitä lopulta todella ehdin. Haluan ja aion myös olla tekemättä mitään.

Hyvää joulua.

Emmää

Miksi on pakko käydä töissä? Miksi on pakko siivota ja laittaa ruokaa? Miksi on pakko mennä aina kaikkiin kokouksiin, joihin odotetaan osallistuvan? Kuka odottaa? Mäkin totean monesti, vaikka eihän se mutinana minnekään kuulu, että mutkumäenhaluu. Suurin osa nuorisosta näyttää omaksuneen tämän periaatteen, että eihän toki tarvitse ja oo pakko, kun ei haluu.

On taas ollut ollut niin kiiru, että en ole kirjoittamaan kyennyt. Se on ihan oikeasti vaikeaa, kun on vajaakuntoinen. Liika hässäkkä tekee ihmisestä tehottoman, se on todettu. Marinaan on kyllä mullakin aikaa. Marisen, vaikka kaikki on hyvin. Marisen, koska kuvittelen, että ennen oli sittenkin paremmin ja että parempaan oltaisiin menossa, jos kaiken saisi rullaamaan paremmin. Luulenpa, että marisen, koska mun vaan täytyy.

Mut emmää enää. Mää meen maata.

Tautista aikaa

Ollapa joskus terve! Enkä nyt tarkoita mitään fyysisiä oireita, vaan ihan henkisen sortin vaivoja. Mää olen pöpökammoinen. Ei sillä että meillä olis mitenkään siistiä ja hygieenistä kotona, ei tod. oo. Mutta tauteja kammoan silti. Tarkennus, ei ne pöpöt mitään, mutta ne taudit, joita pöpöt aiheuttavat. Basiliskot, niin kuin mummini sanoisi.

Tieto lisää tuskaa. Naamakirjassa on aina joku päivittämässä ja päivittelemässä, miten kurjaa on , kun on taas itse lenssussa tai ripulissa, ja kun lapsetkin ovat, niin sekös vasta kenkkua on. Ja AINA mä alan ajatella, miten kenkkua se tosiaan on, ja pohdin ankarasti, mitä voisin tehdä, ettei meillä taas sairastuttaisi. Miten taudeilta voisi välttyä? No ei tietenkään mitenkään, mutta mä ajattelen, että aina kannattaa yrittää. Ei tulisi mieleenkään ryhtyä kotona edes purkamaan kauppakasseja, ennen kuin kädet on pesty. Hyvä, kun uskallan ovenkahvaan koskea ennen kuin laitan käsidesiä. :)

Pöpöt vaanivat minua kaikkialla. Jokainen vastaantulija, tuttu tai tuntematon, voi olla potentiaalinen taudinkantaja. Jos minä saisin päättää, kaikkialla olisi liuku- tai sähköovia ja käsidesipulloja, kätteleminen lopetettaisiin kokonaan, ja televisiossa annettaisiin tietoiskuja siitä, miten yskitään oikein. En luota ihmisiin siinä, että ne välttäisivät levittämästä tautejaan muille. Menevät kumminkin töihin puolikuntoisina ja vievät vielä puolikuntoisemmat lapsensa hoitoon. Hyi! Sarsia ja lintuinfluenssaa en edes uskalla ajatella. Kunpa kukaan ei muistuttaisi minua niistäkin.

Hullu olen, mutta minkäs teen. Paitsi kirjoitan blogiini aiheesta.

Henk. koht. kriisi

Olis varmaan pitänyt alkaa laihduttaa. Jos olisin aloittanut, en varmaan potisi nyt tällaistakaan kriisiä. Kelpaisin itselleni paremmin, jos olisin tehnyt jotain sen eteen, etten olisi niin löysä. Aloitin eilen lukemaan Anna-Liisa Valtavaaran kirjaa Kiltteydestä kipeät, mutta lukemista edelsi jo lievä (mieheni voisi olla tästä eri mieltä) hepuli. Tuntuu taas kerran siltä, että olen "maailman ainoa ihminen", joka "ei koskaan saa tehdä oman tahtonsa mukaan" vaan joka "aina joutuu huomioimaan kaikki muut ennen kuin voi ajatella itseään ja omia tarpeitaan"...

No joo, nolottaa. Tänään on jo tuntunut paremmalta. Mulle näyttää olevan harvinaisen vaikeaa hahmottaa, mitä tarkoittaa terve itsekkyys ja mitä tarkoittaa armo itseä kohtaan. Toisaalta olen kyllä aina osannut ottaa omaa aikaa, mutta kun olen niitä ihmisiä, joille mikään ei riitä, ei sitä aikaa keskittyä yhteen, itselle tärkeään ja mukavaan tekemiseen vain koskaan ole tarpeeksi.

Oikeasti minulla on kaikki hyvin ja tänään taas ihan tasapainossakin. Miksi ihmeessä pitää aina nyhtää kriisejä millon mistäkin? Niitä hepulejakin teen välillä varsin mitättömistä aiheista, varsinkin siis jälkikäteen ajateltuna mitättömistä. Kaikki on hyvin, mutta kun minä en vain koskaan riitä itselleni. Kukaan muu ei minulta vaadi niin paljon kuin minä itse. Se on siinä se ongelman ydin.

Uusi vuosi, uusi elämä, vai mikä se oli

Haluaako joku alkaa laihduttaa? Minä en taida jaksaa samaa ruljanssia kuin joka tammikuun 1.-10. päivä. Nimittäin reilun viikon verran olen yleensä jaksanut vuoden alusta laihdutuskuuriani, sitten itsekuri on pettänyt. Mulle ei jotenkin vaan sovi se, että aloitan silloin, kun "kuuluu" eli silloin, ku kaikki mutkin. Viime vuonna aloitin keventämisen kunnolla ja tosissani 14.4. ja hyvin meni. Paino putosi 7 kg!

Lupasin itselleni, että tsemppaan ruoan kanssa sen verran, että syötän lapsille vähemmän valmisruokaa ja teen enemmän itse. Toi lupaus on aika helppo lunastaa. Samalla tulee itsekin syötyä terveellisemmin. Mitäs muuta lupasin? En mitään. Viime vuonna taisin luvata, että en enää osta muovikasseja kaupasta vaan otan kangaskasseja kotoa mukaan. Vuoden ekalla kauppareissulla huomasin, että olin kyllä ottanut kangaskasseja mukaan, mutta ne olivat jääneet autoon. Ostin sitten sillä reissulla muovikasseja ostoksilleni. Seuraavalla kerralla en muistanut ottaa kangaskasseja edes autoon. (Miksihän en ollut jättänyt niitä autoon odottamaan seuraavaa kauppareissua...?)

No, vaihtuu se vuosi aina vähemminkin lupauksin. Aloitan olla parempi ihminen sitten kesken vuotta. Mieluiten alkaen joku torstai, kuukauden 18. päivä, en heti aamulla mutta sanotaan vaikka että iltapäivällä.