Vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen siihen, missä olen mukana. Innostun helposti uusista asioista ja saan harvoin valmiiksi, jos en tosissani yritä. Tämä blogi on olemassa siksi, että näkisin itsekin. Valmista syntyy. Osaan. Onnistunkin.

torstai 11. lokakuuta 2012

Kakku ja... Pipo.

Äitiysloma on alkanut. Olen istunut kunnan arkistossa tutkimassa kyläkoulun asiapapereita sadan vuoden ajalta ja kirjoittamassa historiikkia. Stressiä. Se siitä, mitä viimeksi kirjoitin, että ehtisin tehdä enemmän käsitöitä ä-lomalla ;)

Käsitöiden tekemisen sijasta olen pyykännyt vauvanvaatteita, -lakanoita, -pyyhkeitä ja kestovaippoja. Lisäksi olen yrittänyt laittaa perheelle kunnon ruokaa. Tänään tehtiin Valion ohjeella tortillalasagnea, jota tosin eivät lapset syöneet. Laitoin heille eri ruoat. Heh heh.

Leiponutkin olen, tällä kertaa tehtiin (kerrankin) alusta saakka mukuloitten kanssa kakku. Yleensähän minulta menee hermot siinä puuhassa, tänään ei mennyt - eikä menny lapsiltakaan. Ja hieno tuli, eikös.


Isompi lapsista kuorrutti ja kuvasi, pienempi ripotteli antaumuksella nonparelleja.

Ja sit se pipo. Olen tehnyt näitä trikoopipoja nyt muutaman. Käyttöön ovat tulleet. Isompi lapsi on käyttänyt omaansa enemmän. Tämä on pienemmän pipo. Mahtuu kyllä mullekin.

Tämmöistä tällä kertaa.