Vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen siihen, missä olen mukana. Innostun helposti uusista asioista ja saan harvoin valmiiksi, jos en tosissani yritä. Tämä blogi on olemassa siksi, että näkisin itsekin. Valmista syntyy. Osaan. Onnistunkin.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Joululoman tuotoksia



Olipa ihanaa, kun sai lomailla kunnolla. Ensimmäisen puolitoista viikkoa meni tietenkin joulun ja vuodenvaihteen juhlien laittoon - ja sähkökatkon ihmettelemiseen. Mutta loppiaisviikko oli letkeä. Ehdin jopa ompelukoneen äärelle. Puikotkin kilisivät, ja yhtä ja toista on syntynyt/syntymässä, mutta en jaksa aina kuvata kaikkea.



Tällaisen pyykkipoikapussin tarpeessa olen ollut jo pitkään. Tämä taitaa olla proto, sillä näitähän voisi tehdä enemmänkin. Ohje on Ompelun iloa! -kirjasta, joka näyttää olevan alennuksessa ainakin Suuri kuu -kirjakaupassa. (Ketuttaa, kun kirjojen hinnat alenevat niiiiiin paljon niin nopeasti. Muutamassa viikossa monta kymppiä. Ja yleensä just niiden kirjojen, jotka mä olen hankkinut, hinta laskee noin.)



Pikku neiti Tirpalle tein vaaleanpunaisen collegehupparin Ottobren kaavalla (Montparnasse on mallin nimi, lehden numeroa en just nyt muista). Taskut kämmäsin vähän, ja ne olis pitäny tajuta jättää pois, kun eihän ne koskaan multa onnistu. Mutta kai tämä käyttöön tulee. Minust tuo huppu on söpö, kun siinä on toi kuminauhareuna ja trikoovuori.

Nyt on taas työt alkaneet ja teinit on loman aikana tulleet nokkavammiksi. Taisin antaa joulutodistukseen liian hyviä numeroita. ;)

Hyvää uutta vuotta!