Ollapa joskus terve! Enkä nyt tarkoita mitään fyysisiä oireita, vaan ihan henkisen sortin vaivoja. Mää olen pöpökammoinen. Ei sillä että meillä olis mitenkään siistiä ja hygieenistä kotona, ei tod. oo. Mutta tauteja kammoan silti. Tarkennus, ei ne pöpöt mitään, mutta ne taudit, joita pöpöt aiheuttavat. Basiliskot, niin kuin mummini sanoisi.
Tieto lisää tuskaa. Naamakirjassa on aina joku päivittämässä ja päivittelemässä, miten kurjaa on , kun on taas itse lenssussa tai ripulissa, ja kun lapsetkin ovat, niin sekös vasta kenkkua on. Ja AINA mä alan ajatella, miten kenkkua se tosiaan on, ja pohdin ankarasti, mitä voisin tehdä, ettei meillä taas sairastuttaisi. Miten taudeilta voisi välttyä? No ei tietenkään mitenkään, mutta mä ajattelen, että aina kannattaa yrittää. Ei tulisi mieleenkään ryhtyä kotona edes purkamaan kauppakasseja, ennen kuin kädet on pesty. Hyvä, kun uskallan ovenkahvaan koskea ennen kuin laitan käsidesiä. :)
Pöpöt vaanivat minua kaikkialla. Jokainen vastaantulija, tuttu tai tuntematon, voi olla potentiaalinen taudinkantaja. Jos minä saisin päättää, kaikkialla olisi liuku- tai sähköovia ja käsidesipulloja, kätteleminen lopetettaisiin kokonaan, ja televisiossa annettaisiin tietoiskuja siitä, miten yskitään oikein. En luota ihmisiin siinä, että ne välttäisivät levittämästä tautejaan muille. Menevät kumminkin töihin puolikuntoisina ja vievät vielä puolikuntoisemmat lapsensa hoitoon. Hyi! Sarsia ja lintuinfluenssaa en edes uskalla ajatella. Kunpa kukaan ei muistuttaisi minua niistäkin.
Hullu olen, mutta minkäs teen. Paitsi kirjoitan blogiini aiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti