Tildan malliin

Kummityttö (yksi seitsemästä) täyttää neljä, ja koska hän oli sängynpeittoa vaille, hosuin hänelle kolmessa viikossa lahjaksi tämän. Vähän harmitti antaa se "keskeneräisenä", mutta oli turha kuvitellakaan ehtivänsä kirjailla mitään ihmeemmin tai edes tikkaavansa sitä käsin. Vaikka tuli siitä ihan mieluinen näinkin. Upotin siihen aika monta kierrätysnappia. Lupasin tehdä uuden joskus paremmalla ajalla. Sitä "parempaa aikaa" odotellessa.

Syksyllä innostuin kyhäämään myös tällaisen pikkuisen pienemmän, jota on pidetty kotisohvaa suojaamassa.

Joulu tulla jollottaa. Nyt on vähän väsynyt fiilis, kun käytiin eilen kaverin viettelemässä ihan omat pikkujoulut. ;) Kaikissa ihanissa blogeissa on ihania joulupostauksia. Täältä ei sellaista tule, ainakaan muutamaan päivään, koska täällä ei vielä ole juuri mitään jouluista. Ainoastaan umpiväsyneitä ja vähän kipeitäkin, lapsia ja aikuisia.

Syksykin on vaaleanpunainen

Kesäloman lopuksi tuli pieni paniikki. Piti taas tehdä hädissään j-o-t-a-i-n, koska sittenhän ei enää ehdi m-i-t-ä-ä-n, kun työt alkaa. Olin väärässä. Uudessa duunissa on sen verran leppoisampi meininki, että ehtisin hyvin ommella, jos ompelukone vain olisi ehjä. Nämä verhot ompelin loman viimeisinä päivinä. Koneella voi tehdä suoraa saumaa, joten tällaiset työt onnistuvat. Siksak ei jostain syystä pelitä.

Olen ollut jotenkin toisaikainen koko syksyn, haahuillut ympäriinsä, mikä ehkä johtuu tästä elämänmuutoksesta, työpaikanvaihdoksesta. Uusi työ ja ennen muuta niiden uusien ihmisten kanssa oleminen on jotenkin väsyttävää. Se ei kuitenkaan ole pahalla tavalla väsyttävää vaan jollain lailla innostavaa ja siksi väsyttävää.

Kävin työhöntulotarkastuksessa, ja sanotaanko, että tietyt jutut saivat mun silmäni auki. Yritän nyt tosissani skarpata elämäntapojen kanssa. Miksi painonhallinta onkaan toisille niin luonnollisen helppoa ja toisille...

Ja jotta blogin linja ei muuttuisi, loppuun vielä kakkukuva. Elokuun lopulla vietettiin prinsessasynttäreitä kolme kertaa = kolme kakkua. Tässä lastenkutsuilla tarjoiltu jäätelöversio. Keijukaiset vain söivät tästä mitättömän vähän, joten äidin piti syödä aika paljon, ettei mene hukkaan. Se siitä painonhallinnasta sillä kertaa.

Pinkkiä

Näyttää vähän siltä, että blogista on salavihkaa tulossa leivontablogi. Joka tortusta pitää ottaa kuva ja laittaa tänne... Merkilliseksi on mennyt tämä touhu. Leipominen on houkutellut viime aikoina, koska marjoja on ollut niin paljon saatavilla - ja mulle ainakin maistuvat, makeat piirakat. Käsitöitä taas ei ole oikein tullut valmiiksi asti, kun olen aloittanut kesän aikana monta työtä mutta ne ovat jääneet kesken, kun olen jo aloittanut uuden työn. Isosti aikaa on vienyt piha ja talon remontti. Nii, ja surffailu. Olen lukenut ja katsellut leffojakin enemmän kuin arkisin.

Eilen illalla käytiin katsomassa Vares ja nuoruustango Emma-teatterissa Naantalissa. Nauroin välilllä vedet silmissä, Santtu Karvosta varsinkin. Kun on itse ollut muutaman kerran mukana tekemässä teatteria, alkaa kiinnittää ihan eri tavalla huomiota näytelmiin. Kesäteatterilaisena katson erityisesti sitä, mikä yleisöä naurattaa, jotta osattaisiin sitten tehdä itsekin hauskoja esityksiä tulevina vuosina. Vareksessa nauratti toisto: yleisö suorastaan ulvoi naurusta, kun Karvonen laittoi repeatin päälle. :) Ja nähtiinhän esityksessä myös naiseksi pukeutunut mies (ja mieheksi pukeutunut nainen). Sehän naurattaa aina.

Olen mää sentään yhden käsityön saanut valmiiksi kesällä. Tein tällaisen tilkkupeiton rippilahjaksi kummitytölle. Juhlat olivat jo 10. heinäkuuta mutta peitto tuli valmiiksi vasta äskettäin. Tikkasin käsin joka toisen ruudun noin sentin päästä reunoista. Siinä vähän kesti. Annoin lahjaksi myös Kalevala-korun Lähde-korun. (Oli pantava vahinko kiertämään, koska minäkin sain aikanani rippilahjaksi ankeita pronssisia Kalevala-koruja, joita en ole juuri ikinä käyttänyt... Ei maar, olivat ne silloin ihan hienoja, ovat toki vieläkin, mutta ei vaan ole tullut käytettyä.) Tarttis kutsua kummityttö vanhempineen kaffelle, jotta voisivat tulla hakemaan peiton kotiin.


Töiden alkua odotellessa!

Kesämeininki

Kesäloman puoliväli on ylitetty ja alkaa tuntua siltä, että arkikin voisi tehdä ihan hyvää vaihteeksi. Rytmit ja rutiinit ovat koko perheeltä kadonneet jo ajat sitten. Eilen tuli oikein kunnon muistutus siitä, miten turmiollista se onkaan, kun vallan repsahdetaan: laitettiin ruoaksi jauhelihakiusausta - normia arkiruokaa - ja sekä ekavekara että pikkukakkonen esittivät oikein kunnon kakomisnäytelmän ruokapöydässä!

Ollaan nautiskeltu tortillat, pizzat, ranskalaiset, kakut, pullat, pannarit ja jäätelöt tässä lomalla, joten penskat ovat tottuneet herkkuihin. Pyörittelin silmiä, kun molemmat kersat pantiin jäähylle. Pudistelin päätäni ja mietin, miten olemme epäonnistuneet näin totaalisesti.

Nukkuminenkin on yhtä hulabaloota. Joka yö molemmat möllit kömpivät meidän sänkyyn. Loppuviikoksi on luvattu trooppisia öitä, joten 160 cm leveässä pesässä tulee hiki neljän kesken. Molemmilla on omat sängyt, joista likipitäen näkee vanhemmat. Välissä on muutama metri ja oviaukko ilman ovea. Mutta ovat huonoja nukkujia (ja siis myös syöjiä). Kaksi näinkin tavallista asiaa, syöminen ja nukkuminen, niistä meillä riidellään.

Tyttären kanssa riidellään nykyään jatkuvasti myös vaatteista. Lapset taas riitelevät keskenään mistä vain: leluista, televisiosta, iPodista, lastenohjelmista, jäätelöstä, yhteisen huoneen jakamisesta ja rajanloukkauksista... Lomalla on ihan kivaa, mutta aika aikaa kutakin. Odottelen jo, että lapset pääsevät kouluun ja päiväkotiin oppimaan ihmisten tavoille. Omat vanhemmat eivät nähtävästi kykene ihmisten tapoja opettamaan.

Vanhemmilla on lomallakin hurjasti tekemistä: on pesty ikkunoita, mattoja, lattioita, vinttiä, maalattu talon seinää ja kalusteita, ommeltu, virkattu, neulottu, koolattu, laudoitettu, sirkkelöity, vasaroitu, sisustettu... Mutta myös uitu, käyty teatterissa, lueskeltu, urheiltu, pelattu ja kuten jo todettua, herkuteltu. Vielä jaksetaan muutama viikko.

Virallinen

Eilen oli viimeinen työpäivä siinä koulussa, jossa olen opettanut melkein kolme vuotta. Ihmiset kyselivät, onko haikea olo, mutta oli pakko todeta, että ei oikeastaan. Nyt on vain niin, että en oikein tajua loman alkaneen ja töiden loppuneen. Käyn kierroksilla vielä ainakin viikon, pari. Sitten alan olla lomatunnelmissa. Vedän itseni aina ihan piippuun toukokuussa. Kesäkuun ekat viikot sitten keräilen itseäni ja yritän tajuta, että nyt voi rentoutua.

Mutta sitten se kiva, mihin otsikkokin viittaa. Sain viran! Työmatka lyhenee about 10 km ja saan tehdä töitä luottaen siihen, että seuraavana lukuvuotena teen samassa paikassa suunnilleen samanlaisia töitä :) On ehkä helpompi kehittää työtään, kun tietää, että se, minkä teen nyt hyvin, palvelee mua myös ensi lukuvuonna. Olen uudesta työstä innoissani. Maltan kuitenkin ihan hienosti olla vapaalla seuraavat 10 viikkoa. Täytyy tosin käynnistää jossain vaiheessa tulevan lukuvuoden suunnittelu-urakka.

Tein helatorstaina ja sitä seuranneena perjantaina itselleni kevätjuhlamekkoa, joka olisi samalla ollut myös se mekko, jonka puen päälle yksiin häihin viikon päästä. Vetäisin mekon päälleni peilin edessä perjantai-iltana, kun se oli melkein valmis. Totesin, että matonkuteiksi menee. Se oli kamala! Näytin siinä ihan vauvavalaalta. Vaalealla pohjalla sinisiä kukkia ja pitsikaulus. Ja kun en kuitenkaan itse ole mikään pieni ja siro... KUKAAN ei nähnyt sitä päälläni - onneksi. Eikä siitä siis tule kuvaa tännekään. Ei menny niinku Strömsössä.

Tunnustuksia

Täysin jotain uutta ja ihmeellistä on tapahtunut. Olen nimittäin saanut tunnustuksen... Siis tuommosen pokaalin. Sitte pittää kuulemma jottain myöntää. Kaheksan asiaa. (Miten ikänä keksin niin monta?) Ja haastaa kaheksan uutta. (Ei varmaan onnistu, enhän mää niin monta blogi-ihmistä tunne.)

1. Kiroilen paljon
Joskus töissäkin. Joku etupenkissä istuva oppilas on saattanut joskus kuullakin. Omat lapsetkin ovat saletisti kuulleet. Tiedän, ettei pitäisi, mutta kun se v***u-s*****a-p*****e tuntuu joskus niin helpottavan. Anteeksi kaikki.

2. Minulla on viherpeukalo keskellä kämmentä
Olen tappanut kaktuksenkin.

3. Kun ompelen, menetän ajantajun.
Lapset riitelevät nälkäisinä, kaikki työtehtävät odottavat... Minä ompelen.

4. Kehittelen alituiseen tapoja, joiden avulla voisin päästä töistäni helpommalla.
Aika luonnollista varmaan ja pakon sanelemaakin osittain. Kauheat kiksit, kun tajuan, että taas vain hutaisin ja silti meni hyvin.

5. Ylihuolehdin pikkuveljestäni.
Olen sitä seitsemän vuotta vanhempi ja leikkinyt pienenä, että se oli mun nukke. Sitä paitsi se on joskus vähän ressukka. No, monet miehet on. Toivottavasti se löytää pian ihanan naisen. Yritys on kova. ;)

6. Olen romantikko.
Edellisestäkin voi päätellä, että toivon jokaisen ihmisen löytävän sen oikean. Minusta on niin surullista, kun joku tuttu eroaa.

7. En muista veroprosenttiani.
Ihan totta. Mulla ei ole hajuakaan. Olen surkea numeroiden kanssa.

8. Olen addikti.
Minulle kehittyy riippuvuus aika nopeasti. Uuniomena-jogurttiin, kahviin, Facebookiin... (Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään avoin kokeilemaan erilaisia päihteitä. Ties missä parantolassa makaisin nytkin.) Riippuvuudet tulevat ja menevät. Vanhat korvautuvat uusilla. Se oli kamalaa, kun olin riippuvainen Pirkan muromyslistä. Lihoin monta kiloa, kun söin sitä joka päivä monta lautasellista.

Haastan mukaan Kirsin, Periferian taitavimman piirtäjän, Saaran sieltä maailmanpyörän tarakalta (jos se ehtii) ja Kutrin
- ehkä nämä neljä riittävät.

Mun pitäisi pysyä poissa täältä blogistaniasta, koska mulla on oikeasti ihan kamala määrä töitä. Kukaan ei tee niitä sillä aikaa, kun minä olen täällä. Epistä.

Kevään töitä

Käsitöitä on taas ideoitu enemmän kuin tehty, mutta jotain on sentään kuukaudessa saatu valmiiksikin. Tein koulun kevätmyyjäisiin Tildan pussukoita, mutta jostain syystä ne eivät menneet 5 euron hintaan kaupaksi.

Viime minuutilla keksin tehdä solmupipon: leikkasin sen ilman minkäänlaista kaavaa, yksinkertaisesta trikoosta ja resorille laskin pituutta n. 75 % myssyn leveydestä. Tämä sitten meni kaupaksi 3 eurolla... Tein tällaisen pinkki-lilaraidallisesta trikoosta tyttärelle ja vaaleansinisestä trikoosta pojalle. Ihan mukavia kesämyssyjä.

Tämän kesämekon ompelin parissa päivässä, hirveällä kiireellä siis, kummitytölle synttärilahjaksi. Tämä on Ottobre-lehden mainio malli. Oli ihanaa ommella vaate tavallisesta puuvillakankaasta. Yleensä aina tulee ommeltua lapsille jotain trikoosta, joka ei ole ompelukoneella ommeltuna se helpoin matsku.

Nyt aamupalaa. Kamalaa tästä tekee se, että meillä on kahvi loppu. Huomenna olis paree löytyä sitä tavaraa... Hyvää äitienpäivää!