Muija

Joululoman tuotoksia

2012-01-11T22:06:00.000-08:00

Olipa ihanaa, kun sai lomailla kunnolla. Ensimmäisen puolitoista viikkoa meni tietenkin joulun ja vuodenvaihteen juhlien laittoon - ja sähkökatkon ihmettelemiseen. Mutta loppiaisviikko oli letkeä. Ehdin jopa ompelukoneen äärelle. Puikotkin kilisivät, ja yhtä ja toista on syntynyt/syntymässä, mutta en jaksa aina kuvata kaikkea.

Tällaisen pyykkipoikapussin tarpeessa olen ollut jo pitkään. Tämä taitaa olla proto, sillä näitähän voisi tehdä enemmänkin. Ohje on Ompelun iloa! -kirjasta, joka näyttää olevan alennuksessa ainakin Suuri kuu -kirjakaupassa. (Ketuttaa, kun kirjojen hinnat alenevat niiiiiin paljon niin nopeasti. Muutamassa viikossa monta kymppiä. Ja yleensä just niiden kirjojen, jotka mä olen hankkinut, hinta laskee noin.)

Pikku neiti Tirpalle tein vaaleanpunaisen collegehupparin Ottobren kaavalla (Montparnasse on mallin nimi, lehden numeroa en just nyt muista). Taskut kämmäsin vähän, ja ne olis pitäny tajuta jättää pois, kun eihän ne koskaan multa onnistu. Mutta kai tämä käyttöön tulee. Minust tuo huppu on söpö, kun siinä on toi kuminauhareuna ja trikoovuori.

Nyt on taas työt alkaneet ja teinit on loman aikana tulleet nokkavammiksi. Taisin antaa joulutodistukseen liian hyviä numeroita. ;)

Hyvää uutta vuotta!

Tildan malliin

2011-12-04T07:16:00.000-08:00

Kummityttö (yksi seitsemästä) täyttää neljä, ja koska hän oli sängynpeittoa vaille, hosuin hänelle kolmessa viikossa lahjaksi tämän. Vähän harmitti antaa se "keskeneräisenä", mutta oli turha kuvitellakaan ehtivänsä kirjailla mitään ihmeemmin tai edes tikkaavansa sitä käsin. Vaikka tuli siitä ihan mieluinen näinkin. Upotin siihen aika monta kierrätysnappia. Lupasin tehdä uuden joskus paremmalla ajalla. Sitä "parempaa aikaa" odotellessa.

Syksyllä innostuin kyhäämään myös tällaisen pikkuisen pienemmän, jota on pidetty kotisohvaa suojaamassa.

Joulu tulla jollottaa. Nyt on vähän väsynyt fiilis, kun käytiin eilen kaverin viettelemässä ihan omat pikkujoulut. ;) Kaikissa ihanissa blogeissa on ihania joulupostauksia. Täältä ei sellaista tule, ainakaan muutamaan päivään, koska täällä ei vielä ole juuri mitään jouluista. Ainoastaan umpiväsyneitä ja vähän kipeitäkin, lapsia ja aikuisia.

Syksykin on vaaleanpunainen

2011-09-14T23:21:00.001-07:00

Kesäloman lopuksi tuli pieni paniikki. Piti taas tehdä hädissään j-o-t-a-i-n, koska sittenhän ei enää ehdi m-i-t-ä-ä-n, kun työt alkaa. Olin väärässä. Uudessa duunissa on sen verran leppoisampi meininki, että ehtisin hyvin ommella, jos ompelukone vain olisi ehjä. Nämä verhot ompelin loman viimeisinä päivinä. Koneella voi tehdä suoraa saumaa, joten tällaiset työt onnistuvat. Siksak ei jostain syystä pelitä.

Olen ollut jotenkin toisaikainen koko syksyn, haahuillut ympäriinsä, mikä ehkä johtuu tästä elämänmuutoksesta, työpaikanvaihdoksesta. Uusi työ ja ennen muuta niiden uusien ihmisten kanssa oleminen on jotenkin väsyttävää. Se ei kuitenkaan ole pahalla tavalla väsyttävää vaan jollain lailla innostavaa ja siksi väsyttävää.

Kävin työhöntulotarkastuksessa, ja sanotaanko, että tietyt jutut saivat mun silmäni auki. Yritän nyt tosissani skarpata elämäntapojen kanssa. Miksi painonhallinta onkaan toisille niin luonnollisen helppoa ja toisille...

Ja jotta blogin linja ei muuttuisi, loppuun vielä kakkukuva. Elokuun lopulla vietettiin prinsessasynttäreitä kolme kertaa = kolme kakkua. Tässä lastenkutsuilla tarjoiltu jäätelöversio. Keijukaiset vain söivät tästä mitättömän vähän, joten äidin piti syödä aika paljon, ettei mene hukkaan. Se siitä painonhallinnasta sillä kertaa.

Pinkkiä

2011-07-31T02:48:00.000-07:00

Näyttää vähän siltä, että blogista on salavihkaa tulossa leivontablogi. Joka tortusta pitää ottaa kuva ja laittaa tänne... Merkilliseksi on mennyt tämä touhu. Leipominen on houkutellut viime aikoina, koska marjoja on ollut niin paljon saatavilla - ja mulle ainakin maistuvat, makeat piirakat. Käsitöitä taas ei ole oikein tullut valmiiksi asti, kun olen aloittanut kesän aikana monta työtä mutta ne ovat jääneet kesken, kun olen jo aloittanut uuden työn. Isosti aikaa on vienyt piha ja talon remontti. Nii, ja surffailu. Olen lukenut ja katsellut leffojakin enemmän kuin arkisin.

Eilen illalla käytiin katsomassa Vares ja nuoruustango Emma-teatterissa Naantalissa. Nauroin välilllä vedet silmissä, Santtu Karvosta varsinkin. Kun on itse ollut muutaman kerran mukana tekemässä teatteria, alkaa kiinnittää ihan eri tavalla huomiota näytelmiin. Kesäteatterilaisena katson erityisesti sitä, mikä yleisöä naurattaa, jotta osattaisiin sitten tehdä itsekin hauskoja esityksiä tulevina vuosina. Vareksessa nauratti toisto: yleisö suorastaan ulvoi naurusta, kun Karvonen laittoi repeatin päälle. :) Ja nähtiinhän esityksessä myös naiseksi pukeutunut mies (ja mieheksi pukeutunut nainen). Sehän naurattaa aina.

Olen mää sentään yhden käsityön saanut valmiiksi kesällä. Tein tällaisen tilkkupeiton rippilahjaksi kummitytölle. Juhlat olivat jo 10. heinäkuuta mutta peitto tuli valmiiksi vasta äskettäin. Tikkasin käsin joka toisen ruudun noin sentin päästä reunoista. Siinä vähän kesti. Annoin lahjaksi myös Kalevala-korun Lähde-korun. (Oli pantava vahinko kiertämään, koska minäkin sain aikanani rippilahjaksi ankeita pronssisia Kalevala-koruja, joita en ole juuri ikinä käyttänyt... Ei maar, olivat ne silloin ihan hienoja, ovat toki vieläkin, mutta ei vaan ole tullut käytettyä.) Tarttis kutsua kummityttö vanhempineen kaffelle, jotta voisivat tulla hakemaan peiton kotiin.

Töiden alkua odotellessa!

Kesämeininki

2011-07-19T22:05:00.000-07:00

Kesäloman puoliväli on ylitetty ja alkaa tuntua siltä, että arkikin voisi tehdä ihan hyvää vaihteeksi. Rytmit ja rutiinit ovat koko perheeltä kadonneet jo ajat sitten. Eilen tuli oikein kunnon muistutus siitä, miten turmiollista se onkaan, kun vallan repsahdetaan: laitettiin ruoaksi jauhelihakiusausta - normia arkiruokaa - ja sekä ekavekara että pikkukakkonen esittivät oikein kunnon kakomisnäytelmän ruokapöydässä!

Ollaan nautiskeltu tortillat, pizzat, ranskalaiset, kakut, pullat, pannarit ja jäätelöt tässä lomalla, joten penskat ovat tottuneet herkkuihin. Pyörittelin silmiä, kun molemmat kersat pantiin jäähylle. Pudistelin päätäni ja mietin, miten olemme epäonnistuneet näin totaalisesti.

Nukkuminenkin on yhtä hulabaloota. Joka yö molemmat möllit kömpivät meidän sänkyyn. Loppuviikoksi on luvattu trooppisia öitä, joten 160 cm leveässä pesässä tulee hiki neljän kesken. Molemmilla on omat sängyt, joista likipitäen näkee vanhemmat. Välissä on muutama metri ja oviaukko ilman ovea. Mutta ovat huonoja nukkujia (ja siis myös syöjiä). Kaksi näinkin tavallista asiaa, syöminen ja nukkuminen, niistä meillä riidellään.

Tyttären kanssa riidellään nykyään jatkuvasti myös vaatteista. Lapset taas riitelevät keskenään mistä vain: leluista, televisiosta, iPodista, lastenohjelmista, jäätelöstä, yhteisen huoneen jakamisesta ja rajanloukkauksista... Lomalla on ihan kivaa, mutta aika aikaa kutakin. Odottelen jo, että lapset pääsevät kouluun ja päiväkotiin oppimaan ihmisten tavoille. Omat vanhemmat eivät nähtävästi kykene ihmisten tapoja opettamaan.

Vanhemmilla on lomallakin hurjasti tekemistä: on pesty ikkunoita, mattoja, lattioita, vinttiä, maalattu talon seinää ja kalusteita, ommeltu, virkattu, neulottu, koolattu, laudoitettu, sirkkelöity, vasaroitu, sisustettu... Mutta myös uitu, käyty teatterissa, lueskeltu, urheiltu, pelattu ja kuten jo todettua, herkuteltu. Vielä jaksetaan muutama viikko.

Virallinen

2011-06-05T01:54:00.000-07:00

Eilen oli viimeinen työpäivä siinä koulussa, jossa olen opettanut melkein kolme vuotta. Ihmiset kyselivät, onko haikea olo, mutta oli pakko todeta, että ei oikeastaan. Nyt on vain niin, että en oikein tajua loman alkaneen ja töiden loppuneen. Käyn kierroksilla vielä ainakin viikon, pari. Sitten alan olla lomatunnelmissa. Vedän itseni aina ihan piippuun toukokuussa. Kesäkuun ekat viikot sitten keräilen itseäni ja yritän tajuta, että nyt voi rentoutua.

Mutta sitten se kiva, mihin otsikkokin viittaa. Sain viran! Työmatka lyhenee about 10 km ja saan tehdä töitä luottaen siihen, että seuraavana lukuvuotena teen samassa paikassa suunnilleen samanlaisia töitä :) On ehkä helpompi kehittää työtään, kun tietää, että se, minkä teen nyt hyvin, palvelee mua myös ensi lukuvuonna. Olen uudesta työstä innoissani. Maltan kuitenkin ihan hienosti olla vapaalla seuraavat 10 viikkoa. Täytyy tosin käynnistää jossain vaiheessa tulevan lukuvuoden suunnittelu-urakka.

Tein helatorstaina ja sitä seuranneena perjantaina itselleni kevätjuhlamekkoa, joka olisi samalla ollut myös se mekko, jonka puen päälle yksiin häihin viikon päästä. Vetäisin mekon päälleni peilin edessä perjantai-iltana, kun se oli melkein valmis. Totesin, että matonkuteiksi menee. Se oli kamala! Näytin siinä ihan vauvavalaalta. Vaalealla pohjalla sinisiä kukkia ja pitsikaulus. Ja kun en kuitenkaan itse ole mikään pieni ja siro... KUKAAN ei nähnyt sitä päälläni - onneksi. Eikä siitä siis tule kuvaa tännekään. Ei menny niinku Strömsössä.

Tunnustuksia

2011-05-18T13:07:00.000-07:00

Täysin jotain uutta ja ihmeellistä on tapahtunut. Olen nimittäin saanut tunnustuksen... Siis tuommosen pokaalin. Sitte pittää kuulemma jottain myöntää. Kaheksan asiaa. (Miten ikänä keksin niin monta?) Ja haastaa kaheksan uutta. (Ei varmaan onnistu, enhän mää niin monta blogi-ihmistä tunne.)

1. Kiroilen paljon
Joskus töissäkin. Joku etupenkissä istuva oppilas on saattanut joskus kuullakin. Omat lapsetkin ovat saletisti kuulleet. Tiedän, ettei pitäisi, mutta kun se v***u-s*****a-p*****e tuntuu joskus niin helpottavan. Anteeksi kaikki.

2. Minulla on viherpeukalo keskellä kämmentä
Olen tappanut kaktuksenkin.

3. Kun ompelen, menetän ajantajun.
Lapset riitelevät nälkäisinä, kaikki työtehtävät odottavat... Minä ompelen.

4. Kehittelen alituiseen tapoja, joiden avulla voisin päästä töistäni helpommalla.
Aika luonnollista varmaan ja pakon sanelemaakin osittain. Kauheat kiksit, kun tajuan, että taas vain hutaisin ja silti meni hyvin.

5. Ylihuolehdin pikkuveljestäni.
Olen sitä seitsemän vuotta vanhempi ja leikkinyt pienenä, että se oli mun nukke. Sitä paitsi se on joskus vähän ressukka. No, monet miehet on. Toivottavasti se löytää pian ihanan naisen. Yritys on kova. ;)

6. Olen romantikko.
Edellisestäkin voi päätellä, että toivon jokaisen ihmisen löytävän sen oikean. Minusta on niin surullista, kun joku tuttu eroaa.

7. En muista veroprosenttiani.
Ihan totta. Mulla ei ole hajuakaan. Olen surkea numeroiden kanssa.

8. Olen addikti.
Minulle kehittyy riippuvuus aika nopeasti. Uuniomena-jogurttiin, kahviin, Facebookiin... (Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään avoin kokeilemaan erilaisia päihteitä. Ties missä parantolassa makaisin nytkin.) Riippuvuudet tulevat ja menevät. Vanhat korvautuvat uusilla. Se oli kamalaa, kun olin riippuvainen Pirkan muromyslistä. Lihoin monta kiloa, kun söin sitä joka päivä monta lautasellista.

Haastan mukaan Kirsin, Periferian taitavimman piirtäjän, Saaran sieltä maailmanpyörän tarakalta (jos se ehtii) ja Kutrin
- ehkä nämä neljä riittävät.

Mun pitäisi pysyä poissa täältä blogistaniasta, koska mulla on oikeasti ihan kamala määrä töitä. Kukaan ei tee niitä sillä aikaa, kun minä olen täällä. Epistä.

Kevään töitä

2011-05-06T22:38:00.000-07:00

Käsitöitä on taas ideoitu enemmän kuin tehty, mutta jotain on sentään kuukaudessa saatu valmiiksikin. Tein koulun kevätmyyjäisiin Tildan pussukoita, mutta jostain syystä ne eivät menneet 5 euron hintaan kaupaksi.

Viime minuutilla keksin tehdä solmupipon: leikkasin sen ilman minkäänlaista kaavaa, yksinkertaisesta trikoosta ja resorille laskin pituutta n. 75 % myssyn leveydestä. Tämä sitten meni kaupaksi 3 eurolla... Tein tällaisen pinkki-lilaraidallisesta trikoosta tyttärelle ja vaaleansinisestä trikoosta pojalle. Ihan mukavia kesämyssyjä.

Tämän kesämekon ompelin parissa päivässä, hirveällä kiireellä siis, kummitytölle synttärilahjaksi. Tämä on Ottobre-lehden mainio malli. Oli ihanaa ommella vaate tavallisesta puuvillakankaasta. Yleensä aina tulee ommeltua lapsille jotain trikoosta, joka ei ole ompelukoneella ommeltuna se helpoin matsku.

Nyt aamupalaa. Kamalaa tästä tekee se, että meillä on kahvi loppu. Huomenna olis paree löytyä sitä tavaraa... Hyvää äitienpäivää!

Syntymäpäiviä

2011-04-02T23:07:00.000-07:00

Tämän peiton tein naapurin poikavauvalle. Hän on jo kahden viikon ikäinen mutta en ole päässyt näkemään kuin vilaukselta, koska omat tenavat ovat olleet kipeinä.

Tämän kanssa tuli vähän kiire, ja se harmittaa. Toivottavasti kestää käytössä sillä käyttöön tämä on tehty, ei koristeeksi, vaikka vauvan äiti epäilikin, ettei raski käyttää.

Viikko sitten lauantaina, 26. päivä, miehen serkulle syntyi tyttövauva kaukana Ameriikassa. Katselin äsken hänen kuviaan Facebookissa, ja melkein kyynelehdin, kun hän on niin suloinen. <3 Mistä se johtuukin, että nuo vauvat niin aina liikuttavat. Jotain söpöä haluaisin tehdä tällekin tulokkaalle ja pistää postikustin mukaan Postoniin.

Mulla itselläni oli eilen syntymäpäivä. Rakas mieheni oli ostanut minulle jo perjantaina iiiiison kimpun tulppaaneja ja lahjakortin kynsistudioon. (Ajattelin aina, että ko. liikkeet ovat turhia kuin mitkä, mutta viime kesänä pari kaveria laitatti varpaisiin geelaukset (?) ja kehuivat, että olivat helpot, kun ei koko kesänä tarvinnut juuri hoitaa. Laiskuudesta, siis...)

Eilen, varsinaisena synttäripäivänä, hän järjesti lapset äidilleen ja vei minut Ikeaan. Paljon suurempiin rakkaudentekoihin hän ei voisi enää kyetä - se on suurimmista suurin, että vie vaimon lauantaina Ikeaan. Pääsin syömään Ikean lihapullia ja voi mitä luksusta :) Ostettiin tv-taso ja i h a n vähän jotain muutakin.

Illalla saunaa, leffaa ja skumppaa. Tänään jotain kakuntapaista, täytyy vaan jaksaa aloittaa leipominen. Missä se aurinko muuten on, jonka tänään piti paistaa?

Kylven auringossa

2011-03-05T01:00:00.001-08:00

Nukuin viime yönä yli kymmenen tuntia. Heräsin, söin luonnonjugurttia kera mustikoiden ja hunajamelonin. Join kahvia ja söin täysruisleipää. Mies lähti lasten kanssa ulos ja saan istua tässä, keittiön pöydän ääressä - ja kylpeä auringossa.

Huomaan, että vuosi vuodelta kevään tulo ja siinä erityisesti auringon paiste vaikuttaa vireyteen ja jaksamiseen. Muistelen, että lapsena kesän lähestyminen oli vain "kivaa", mutta nykyään tuntuu näillä main, etten jaksa enää metriäkään, jos kesä ei kohta ala kolkutella.

Hiihtoloma oli ihana, olimme koko perhe lomalla koko viikon. Kotona kökittiin, vaikka terveitä oltiinkin. Käytiin hiihtämässä pelloilla - ladut alkavat kirjaimellisesti omasta pihasta. Yhtenä päivänä tehtiin reissu Caribiaan, Turkuun. Arvata sopii, mitä minä tein, kun aikaa oli...

Nämä mustat Rose-mohairlangasta Novitan ohjeella tehdyt menivät kahdelle työkaverille. Ne ovat tilaustöitä. Näkivät mun päässä sen harmaan pipon, josta on kuva täällä blogissakin. Olen nyt tehnyt näitä pipoja itselleni kaksi (harmaan ja turkoosin), kaksi harmaata Heideille ja nämä kaksi mustaa. Kuusi siis! Vielä pitäisi tehdä yksi harmaa ja mummille luonnonvalkoinen. On ihana tehdä käsitöitä, kun tietää, että työ tulee käyttöön. Siksi tilaustyöt. Mutta tällainen tehtailu alkaa jo ihan pikkuisen syödä homman hauskuutta, se myönnettäköön.

Mutta nyt ulos ja aurinkoon. :)

Arki lyö naamaan ja lujaa

2011-01-19T09:33:00.000-08:00

Olen väsynyt. Vallan kovin väsynyt. Opettajan työssä rasittavinta on se, että vaikka kuinka paljon tekisi töitä, ei voi juuri milloinkaan tuntea, että on tehnyt tarpeeksi. Aina on jokin homma jäänyt hoitamatta kunnolla. Minun pitäisi opetella olemaan itselleni armollinen ja lopettaa stressaaminen, jolloin ehkä työteho kasvaisi ja voisin joskus tuntea olevani tehtävieni tasalla. *huoh*

Tein sen valinnan, että en tehnyt lomalla töitä ollenkaan. Nyt mietin, olisiko ehkä kannattanut. Eihän opettajilla kuitenkaan oikeasti ole lomaa, kun oppilailla on. Ne päivät, jotka eivät ole vuosilomaa, pitäisi (kai) käyttää suunnitteluun ym. Mutta minun oli pakko saada ottaa totaalinen irtiotto työasioista. Nyt kun arki on alkanut, ne eivät sitten päästä otteestaan edes öisin. Nukun kyllä yöni, nukun kuin koomassa, mutta heti jos vähänkin herään, esimerkiksi lasten takia, alan kelata työasioita: ideoin, muistuttelen, pähkäilen, teen tehtävälistoja...

Työkaveri sanoi tänään lohduttavasti ja viisaasti. Hän oli joskus jostain lukenut: working expands. Ainakin tässä hommassa se on justiinsa näin! Vaikka olisin joululomalla tehnyt miten paljon töitä tahansa, ei se välttämättä takaisi sitä, että voisin nyt katsella illalla telkkaria tai kirjoitella blogiini ilman syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Jostain tulisi kuitenkin uusi työtehtävä, tai voisin tehdä itse enemmän, paremmin ryhmilleni sopivaa materiaalia, suunnitella tuntini huolellisemmin jne.

Saammekin edellä olevan kappaleen viimeisestä virkkeestä aasinsillan seuraavaan: Huomisen tunnit ovat nyt suunnittelematta, teen ne sitten, kun lapset nukkuvat. Herään aamulla kuuden jälkeen ja olen taas koko päivän tosi tehoton. Työt kasaantuvat, poden syyllisyyttä, unohtelen umpiväsyneenä asioita, ja saan tehdä jonkin homman moneen kertaan. Ei näin!

Käsitöitä - ihanaa

2010-12-30T00:25:00.000-08:00

Noniin, se on taas loma, joululoma. Ja kun meillä ei ole mitään erityistä sovittua ohjelmaa, voit arvata, kenen niskat ovat jumissa. Se ei johdu työstressistä vaan ihan vain siitä, että meikä rentoutuu. Siis ommellen, virkaten, kirjoen ja neuloen. :) Mii laik.

Yläkuvassa on vessanmatto ja meikkipussi. Tein ne jouluviikolla tiistaina ja keskiviikkona, kun halusin antaa äidille ja mummille jotain itsetehtyä. Mattoon löysin trikookudetta Jätti-Rätistä Turusta ja pussukan kangas on Ikeasta. Nauha ja kaava ovat Tildan.

Tildaa ovat nämäkin sankarit. Ompelin nämäkin jouluviikolla. Pipariukot on täytetty pienellä määrällä vanua ja ommeltu sitten käsin tuohon pussiin kiinni. Tein näitä kolme, tarhatädeille ja veljelle ja tämän avovaimolle. Ekaluokkalaisen ope sai vähän erilaisen, painoimme ruskealla värillä kankaalle kolme erilaista piparia. Nämä ovat tietysti pusseja piparimuoteille. Täytyy tehdä itsellekin :) Tässä vielä pussukka lähikuvassa.

Kylältä yhteen perheeseen syntyi aatonaattona pieni poikavauva, ja siitä herkistyneenä toteutin jo pitkään mielessä muhineen idean tilkkupeitosta. Tässä voi pieni kelliä tai tätä voi käyttää esim. vaunuissa peittona. Toivottavasti on käyttöä. Tämä syntyi aika nopeasti, 2-3 päivässä, mutta aika monta työtuntia siihen taisi kulua. En laskenut, kun oli niin ihanaa tehdä. Ja nopeastihan se syntyi...

Olen syksyllä aiemmin saanut jotain valmiiksi. Myssyn ja kaulurin tein Rose Mohairista. Pipoon löytyi ohje Novitan netistä ja samantapainen kävelikin jo vastaan. Kauluri on ihan omaa designia. Sitä ei voi taittaa kaksinkerroin mutta toisaalta se on liian iso, jotta se asettuisi tiiviisti kaulan ympäri. Ei menny niinku Strömsössä, mutta ihan käyttökelpoinen ja sievä, mielestäni.

Alimmassa kuvassa on possu, jonka neuloin Laura Longin ohjeella Knitted Toy Tales -kirjasta. Siinä on niin söpöjä pehmohahmoja, ettei ole tosikaan. Mutta koska ohjeet on englanniksi, menee tekemiseen vähän enemmän aikaa kuin suomenkielisten ohjeiden seuraamiseen.

Mitäs muuta sitten, kuin joululoman jatkoja. Ollaan vain ja sitä rataa. Voidaan paksusti. En ole raskaana ;) mutta olen syönyt itseni tärviölle. Kaikki syksyn aikana pudotetut kilot ovat tainneet hiipiä takaisin. Vai olisiko hyökätä parempi sana. Ovat tainneet hyökätä takaisin. Rysähtää. En saa taaskaan syömistä loppumaan - niin kauan kuin talossa on yksikin konvehtirasia, se huutaa mun nimeä. Hyvää uutta vuotta, uusi vuosi ja uusi itsekuri, right?

Syyslomaltapaluu

2010-10-25T23:47:00.000-07:00

Oltiin tuossa viikon verran syyslomalla, mieskin piti lomaa kolme päivää. Remontoitiin työhuoneen lattiaa. Oltiin flunssassa - tai no, muut olivat, en minä.

Irtauduin erittäin hyvin työkuvioista. Eilen piti oikein tosissaan pinnistellä, että muisti oppilaiden nimet ja luokkatilat ym. En tehnyt lomalla työtöitä ollenkaan, joten nyt pitäisi sitten jaksaa tehdä kaikki se, mitä ennen lomaa jäi tekemättä. Nyt se flunssakin yrittää puskea päälle.

Olen aivan hurahtanut käsitöiden tekemiseen. En malta illalla mennä nukkumaankaan, kun polttelisi niin jatkaa keskeneräistä käsityötä. Huono juttu jaksamisen kannalta. Kasvatus- ja opetustyössä ei juuri saa näkyvää jälkeä aikaiseksi, joten ehkä siksi minulla on niin mieletön tarve tehdä käsillä jotain kaunista. Iloitsen, kun saan ideoida ja toteuttaa.

Tällä hetkellä harkitsen puolitosissani (ehkä neljäsosatosissani), että ryhtyisin pienyrittäjäksi. Myisin käsitöitäni. Ehkä jos saisin lottovoiton... Sitä paitsi, en koskaan keksi itse mitään. Käsityölehdet, -kirjat ja -blogit ovat suosikkilukemistani nykyään. En voisi hyötyä toisen ideasta.

Mutta tällaisia olen saanut valmiiksi viime aikoina:

Tiskirättejä! Kaikki töissä nauroivat, kun kerroin. Mitäpä sitä muutakaan tekisi, kun on tuhat rautaa tulessa koko ajan, kuin jotain näinkin tarpeellista ja kaunista. ;)
Villapaita taasen on ihan omaa "designia" (vaikka juuri väitin, etten itse keksi mitään), malli (siis silmukkalukumäärä ym.) on jo hiihtolomalla napattu jostain - tämä on siis ollut keskeneräinen yli puoli vuotta - väritys, kuviointi ja kaulus on itse kehitettyä. Pikkukakkonen ei ole kyllä suostunut tätä muuta kuin pikaisesti sovittamaan, mutta se roikkuukin koristeena seinällä. Heh.

Kauneudenhoitoa

2010-10-02T11:08:00.000-07:00

Värjäsin tänään tyvikasvun pois. Ärsyttävää, miten usein sekin homma täytyy tehdä. Oma väri tuntuu ankealta, mutta tyvikasvun piilottelu on sekin melko ärsyttävää. En raski sitä varten varata kampaajaa. Nytkin käytin puolet kaupan väripakkauksesta, kustannukset n. 5 euroa.

Toinen homma, joka pitäisi tehdä, olisi kulmakarvojen nyppiminen ja kestovärjäys. Joku saakula väänteli minun pinsettini piloille tällä viikolla. Kävin iltapäivällä Vapiksessa. Siellä ei ollut pinsettejä! Kauheat puskat silmien päällä :(

Paino junnaa paikoillaan. Ei tipu millään (ei ole kyllä onneksi noussutkaan). Luulen, että syynä on se, että liikun nyt tosi paljon enemmän kuin ennen ja saan lihaksia. Ja sitten, en ole juonut vettä. Miten kummassa sitäkin muistais juoda?

Nyt soffalle ja leffalle. Kuvia ens kerralla.

2010-09-02T09:12:00.001-07:00

On taas syys...
Kolme vuotta sitten olin onneni kukkuloilla. (Niin kuin olen nytkin. Välissä on ollut vähän hankalampaa.) :P Kolme vuotta ja viikko sitten syntyi pieni tyttö, tosi pieni, 46 cm ja alle kolme kiloa, vaikka täysiaikainen olikin. Synnytys meni hienosti, kotiutuminen sujui hienosti, kaikki oli ihanaa. Pieni, ihana tyttövauva!

Viikonloppuna vietettiin prinsessajuhlia. Kahlasin jo hyvissä ajoin läpi jos jonkinlaista blogia reseptien perässä. Ihanuuksia löytyikin. Nämä eivät oikeastaan ole sieltä herkullisimmasta päästä mutta mielestäni näistä tuli ihan kivan näköisiä. Pikkukakkonen tykkäsi kovasti Hello Kitty -kakusta ja sanoikin, että se oli paras, mikä tietysti lämmitti minun mieltäni ;)

Keijukainen sai myös Hello Kitty -potkulaudan ja aidot keijun vermeet. Mahtislahjoja nekin, kuten kaikki muutkin. Arki alkoi sitten viimeistään eilen, kun neiti kiikutettiin päivähoitoon ekaa kertaa elämässään. Tähän asti häntä on hoitanut mamma. Nyt tarhapäiviä tulee 2-3 viikossa, mikä on mielestäni sopivasti mutta siinä mielessä liian vähän, että raasu ei tod. näk. tule syksyn aikana tottumaan. Ekavekarammekin parkui ekat 6 kk päivähoitoaamuja.

(Kuvassa näkyy nyt ärsyttävästi tuo sammutuspeite. Mutta ärsyttävä se onkin - on vain jäänyt siihen roikkumaan, toivottavasti ei koskaan tarvita tositilanteessa.)

Laihdutusprojekti etenee (lähes) aikataulussa. Eilen kaksi työkaveria tuli erikseen kertomaan minulle, että näytän siltä, kuin olisin laihtunut. Wuhuu! Olenkin jaksanut lenkkeillä ainakin pari kertaa viikossa. Nyt lähden uhmaamaan syyssäätä. Onkohan tuo syysmyrsky?

Kesäolympialaiset

2010-08-08T02:14:00.000-07:00

Olipas eilen kivat naapuruston kesäolympialaiset. Viisi suunnilleen samanikäistä pariskuntaa ja yhteensä 11 lasta (kaksi puuttui) kokoonnuimme yhden perheen pihamaalle potkimaan jalkapalloa, heittämään saapasta ja pelaamaan mölkkyä. Grillattiin ja viihdyttiin. Ihanaa, kun on kivoja naapureita. Lapsilla oli hauskaa keskenään, kuten tietysti myös aikuisilla. Lapsista yksi menee 2. luokalle, neljä ekalle ja yksi eskariin. Yksi on jo viisivuotias. Sitten oli pienempiä: kolmevuotias, kaksivuotias ja yksivuotias, joilla oli ihan omat kuvionsa. :)

Ainoa harmillinen puoli oli se, että meni melko myöhään. Olimme kotona vasta yhdentoista jälkeen, ja niinpä nukkumaanmenokin venähti melkein sunnuntain puolelle. Heräsimme sitten vasta 10.20 koko perhe. Huomenna pitäisi olla töissä klo 9.00... Tiistaina alkaa uusi vaihe elämässämme, kun ekavekara aloittaa koulun.

Mua harmittaa, kun en enää ehdi loman jälkeen ommella ja tehdä käsitöitä :( Kävin juuri muutama päivä sitten Jättirätissä Turussa ostamassa kankaita palalaareista. Ostin n. 5 m vaaleanpunaruudullista puuvillakangasta, 3 m vaaleanpunaista collegea, 2 m valkoista trikoota ja puoli metriä valkoista trikooresoria. Lisäksi pari rullaa lankaa ja ison säkin valkoista trikookudetta, josta ajattelin virkata maton. Kustansi reilun 30 euroa... Laskin, että kankaille tuli hintaa n. 2 euroa metri.

Mutta nyt viimeistä lomapäivää viettämään. Pikkukakkonen levitti pari kourallista mustikoita keittiön matolle. :(

Kesälomalta

2010-07-30T01:18:00.000-07:00

Mä olen varmaan maailman laiskin tämän blogini suhteen. En viitsi ottaa selvää, miten tästä saisi nätimmän, enkä viitsi postailla (pari kertaa vuodessa, hmph)... Mutta nyt ajattelin tehdä parannuksen. Joka päivä en lupaa kirjoittaa, en edes joka viikko, mutta jos edes kuukausittain. Olen kesälomalla jäänyt ihan koukkuun erilaisiin sisustus- ja käsityöblogeihin, joten ajattelin tätä kehittää edelleen siihen suuntaan.

Olen kesällä tehnyt käsitöitä ihan maanisesti. Töitä on kesken tälläkin hetkellä varmaan viisi. En ole ehtinyt lukea enkä katsoa telkkua, kun olen vain surffaillut uusien ideoiden perässä ja toteuttanut sitten hullun kiilto silmissä jotain. Lomaa on enää viikon verran ja ajattelen aina, että elämä loppuu siihen, että sitten ei ole enää aikaa tehdä yhtään mitään, mutta onhan sitä sittenkin viikonloput. Ja milloinkas se syysloma taas olikaan...

Kotimme rappusille ilmestyi viime lauantaina tällainen. En tiedä, kenen tämä on ja mistä tullut, mutta se tulee joka päivä syömään. Tässä ruokakuppina on tyttären pikkuinen muovikattila. Pieni on kissakin. Kutsumme sitä nimellä Torakka. Otimme viime kesänä kaksi kissaa, joiden nimet ovat Katti ja Mirri. Lapset keksivät silloin alkaa hoilata: "Katti ja Mirri ja torakka, musta ja sorakka!" Tästä syystä tuo Torakka... :D

Näpersin yhdelle tytölle, näyttelijäkaveri teatterilta, myöhästyneeksi nimipäivälahjaksi tällaisen Tildan kaavoilla ja ideoilla tehdyn pussukan. Itselläni on samanlainen. Jenni tykkäsi kovasti minun meikkipussistani ja sanoi haluavansa samanlaisen. Olin aika nolo, kun muistin Hannan nimipäivän ja unohdin Jennin, joten sitten syyllisyydestä tämä syntyi.

OK. Mutta tämä tällä erää. Lupaan olla ahkerampi postaaja.

Loma alkaa olla lopuillaan

2010-01-05T13:08:00.000-08:00

Uusi vuosi. Olimme uudenvuodenaattona juhlimassa tuttavien häitä. Juhlat olivat pienimuotoiset ja intiimit. Pakkanen paukkui ulkona ja sisällä oli ainakin yksi varsin rakastuneelta vaikuttava pari.

Lomalla olen ommellut vaikka mitä! Tein itselleni häihin kaksikin toppia, joista päälleni kelpasi - tietenkin - se hillitympi. Isommalle ompelin pari paitaa ja pienemmälle mekon, housut ja trikoopaidan. On ollut ihanaa saada tehdä jotain käsillään. Kohta arki taas alkaa ja sitten on turha luullakaan ehtivänsä tehdä mitään :(

Olen myös ehtinyt vain olla. Ihmeellistä! Kävin eilen katsomassa Täällä Pohjantähden alla. Illalla katsoin kotona vielä Postia pappi Jaakobille. Ostin joulun alla Putoavia enkeleitä -DVD:n. Katselin senkin viikonloppuna. Kotimaisten elokuvien pläjäykseen on kuulunut vielä Virginie- ja Pääministeri-elokuvat. Huhhuh! Samoja naamoja useimmissa.

Huomenna on viimeinen lomapäivä. Huomenna täytyy käydä moikkaamassa mummia ja äitiä, kun ei olla lomalla nähty. Olemisen, leffojen, lukemisen, juhlimisen ja ompelemisen lisäksi en näköjään ole ehtinyt. Torstaille pitäisi jo suunnitella, mitä töissä tekisi. Aloitin varovasti jo tänään ja aika jähmeästi suunnittelu sujui, kun samalla piti keksiä vaikka mitä muuta mielekkäämpää. Huomenna on jo pakko suunnitella. Saisipa olla lomalla vielä pari viikkoa, tai edes pari päivää...

Joulu on taas...

2009-12-25T02:17:00.000-08:00

Muistin juuri tämän blogin olemassaolon, ja koska juuri nyt ei ole mitään tekemistä, päätin pitkästä aikaa kirjoittaa. Tulisikohan kirjoitettua enemmän, jos joku ilmoittaisi lukevansa tätä? Kirjoittaisinko useammin, kun tietäisin, että on joku, joka odottaa, että kirjoitan?

Meillä oli eilen ihanaa. Ihana jouluaatto <3 Veljeni ja avovaimonsa ovat meillä ja illalla tulivat vielä miehen vanhemmat ja sisko katsomaan, miten joulupukin tulo jännitti ja miten lahjat saivat aikaan riemukkaita kiljahduksia.

Minä osasin ihan itse laittaa jouluruoat. Tai no, siis osasin ja muistin ostaa kaikkea tarpeellista valmiina... Söimme kinkkua, jonka mieheni paistoi, perunalaatikon tein itse, maksalaatikkoa ja kotijuusto oli anopin tekemää. Salaatit ja rosollin tein itse, muu oli valmista. Mutta hyvää oli ihan kaikki. Lapset olivat kerrankin suloisia. Olin kattanut kauniisti. Oli juhlallinen olo.

Nukahdin lapsia nukuttaessani tohvelit jalassa. Alakerrassa mies ja veli hakkasivat uutta NHL-peliä. Heräsin yhdentoista aikaan, kun mies tuli nykimään tohvelista. Sitten kestikin hetken ennen kuin uni tuli taas. Söin vähän kalaa ja joululeipää ja lueskelin Arvin kieliopasta, jonka sain joululahjaksi. Näpräsin uutta iPodia, jonka senkin sain paketista. Ihanaa - joulu...

Tänään aamulla ei olisi millään jaksanut nousta kirkkoon. Tulipahan kuitenkin mentyä - tapakristittykö? Lapset osasivat taas käyttäytyä ihmeen hyvin. Pienempi katseli digikamerasta jouluaaton kuvia ja pysytteli siksi hiljaa. :)

Nyt on loma. Ja minä olen sen ansainnut. Pää on täynnä ideoita siitä, mitä kaikkea haluan loman aikana tehdä. Katsotaan, mitä lopulta todella ehdin. Haluan ja aion myös olla tekemättä mitään.

Hyvää joulua.

Emmää

2009-03-11T13:54:00.000-07:00

Miksi on pakko käydä töissä? Miksi on pakko siivota ja laittaa ruokaa? Miksi on pakko mennä aina kaikkiin kokouksiin, joihin odotetaan osallistuvan? Kuka odottaa? Mäkin totean monesti, vaikka eihän se mutinana minnekään kuulu, että mutkumäenhaluu. Suurin osa nuorisosta näyttää omaksuneen tämän periaatteen, että eihän toki tarvitse ja oo pakko, kun ei haluu.

On taas ollut ollut niin kiiru, että en ole kirjoittamaan kyennyt. Se on ihan oikeasti vaikeaa, kun on vajaakuntoinen. Liika hässäkkä tekee ihmisestä tehottoman, se on todettu. Marinaan on kyllä mullakin aikaa. Marisen, vaikka kaikki on hyvin. Marisen, koska kuvittelen, että ennen oli sittenkin paremmin ja että parempaan oltaisiin menossa, jos kaiken saisi rullaamaan paremmin. Luulenpa, että marisen, koska mun vaan täytyy.

Mut emmää enää. Mää meen maata.

Tautista aikaa

2009-01-29T14:30:00.000-08:00

Ollapa joskus terve! Enkä nyt tarkoita mitään fyysisiä oireita, vaan ihan henkisen sortin vaivoja. Mää olen pöpökammoinen. Ei sillä että meillä olis mitenkään siistiä ja hygieenistä kotona, ei tod. oo. Mutta tauteja kammoan silti. Tarkennus, ei ne pöpöt mitään, mutta ne taudit, joita pöpöt aiheuttavat. Basiliskot, niin kuin mummini sanoisi.

Tieto lisää tuskaa. Naamakirjassa on aina joku päivittämässä ja päivittelemässä, miten kurjaa on , kun on taas itse lenssussa tai ripulissa, ja kun lapsetkin ovat, niin sekös vasta kenkkua on. Ja AINA mä alan ajatella, miten kenkkua se tosiaan on, ja pohdin ankarasti, mitä voisin tehdä, ettei meillä taas sairastuttaisi. Miten taudeilta voisi välttyä? No ei tietenkään mitenkään, mutta mä ajattelen, että aina kannattaa yrittää. Ei tulisi mieleenkään ryhtyä kotona edes purkamaan kauppakasseja, ennen kuin kädet on pesty. Hyvä, kun uskallan ovenkahvaan koskea ennen kuin laitan käsidesiä. :)

Pöpöt vaanivat minua kaikkialla. Jokainen vastaantulija, tuttu tai tuntematon, voi olla potentiaalinen taudinkantaja. Jos minä saisin päättää, kaikkialla olisi liuku- tai sähköovia ja käsidesipulloja, kätteleminen lopetettaisiin kokonaan, ja televisiossa annettaisiin tietoiskuja siitä, miten yskitään oikein. En luota ihmisiin siinä, että ne välttäisivät levittämästä tautejaan muille. Menevät kumminkin töihin puolikuntoisina ja vievät vielä puolikuntoisemmat lapsensa hoitoon. Hyi! Sarsia ja lintuinfluenssaa en edes uskalla ajatella. Kunpa kukaan ei muistuttaisi minua niistäkin.

Hullu olen, mutta minkäs teen. Paitsi kirjoitan blogiini aiheesta.

Henk. koht. kriisi

2009-01-11T12:00:00.000-08:00

Olis varmaan pitänyt alkaa laihduttaa. Jos olisin aloittanut, en varmaan potisi nyt tällaistakaan kriisiä. Kelpaisin itselleni paremmin, jos olisin tehnyt jotain sen eteen, etten olisi niin löysä. Aloitin eilen lukemaan Anna-Liisa Valtavaaran kirjaa Kiltteydestä kipeät, mutta lukemista edelsi jo lievä (mieheni voisi olla tästä eri mieltä) hepuli. Tuntuu taas kerran siltä, että olen "maailman ainoa ihminen", joka "ei koskaan saa tehdä oman tahtonsa mukaan" vaan joka "aina joutuu huomioimaan kaikki muut ennen kuin voi ajatella itseään ja omia tarpeitaan"...

No joo, nolottaa. Tänään on jo tuntunut paremmalta. Mulle näyttää olevan harvinaisen vaikeaa hahmottaa, mitä tarkoittaa terve itsekkyys ja mitä tarkoittaa armo itseä kohtaan. Toisaalta olen kyllä aina osannut ottaa omaa aikaa, mutta kun olen niitä ihmisiä, joille mikään ei riitä, ei sitä aikaa keskittyä yhteen, itselle tärkeään ja mukavaan tekemiseen vain koskaan ole tarpeeksi.

Oikeasti minulla on kaikki hyvin ja tänään taas ihan tasapainossakin. Miksi ihmeessä pitää aina nyhtää kriisejä millon mistäkin? Niitä hepulejakin teen välillä varsin mitättömistä aiheista, varsinkin siis jälkikäteen ajateltuna mitättömistä. Kaikki on hyvin, mutta kun minä en vain koskaan riitä itselleni. Kukaan muu ei minulta vaadi niin paljon kuin minä itse. Se on siinä se ongelman ydin.

Uusi vuosi, uusi elämä, vai mikä se oli

2009-01-01T09:16:00.000-08:00

Haluaako joku alkaa laihduttaa? Minä en taida jaksaa samaa ruljanssia kuin joka tammikuun 1.-10. päivä. Nimittäin reilun viikon verran olen yleensä jaksanut vuoden alusta laihdutuskuuriani, sitten itsekuri on pettänyt. Mulle ei jotenkin vaan sovi se, että aloitan silloin, kun "kuuluu" eli silloin, ku kaikki mutkin. Viime vuonna aloitin keventämisen kunnolla ja tosissani 14.4. ja hyvin meni. Paino putosi 7 kg!

Lupasin itselleni, että tsemppaan ruoan kanssa sen verran, että syötän lapsille vähemmän valmisruokaa ja teen enemmän itse. Toi lupaus on aika helppo lunastaa. Samalla tulee itsekin syötyä terveellisemmin. Mitäs muuta lupasin? En mitään. Viime vuonna taisin luvata, että en enää osta muovikasseja kaupasta vaan otan kangaskasseja kotoa mukaan. Vuoden ekalla kauppareissulla huomasin, että olin kyllä ottanut kangaskasseja mukaan, mutta ne olivat jääneet autoon. Ostin sitten sillä reissulla muovikasseja ostoksilleni. Seuraavalla kerralla en muistanut ottaa kangaskasseja edes autoon. (Miksihän en ollut jättänyt niitä autoon odottamaan seuraavaa kauppareissua...?)

No, vaihtuu se vuosi aina vähemminkin lupauksin. Aloitan olla parempi ihminen sitten kesken vuotta. Mieluiten alkaen joku torstai, kuukauden 18. päivä, en heti aamulla mutta sanotaan vaikka että iltapäivällä.

2008-12-29T07:15:00.000-08:00

Tämmöisiä jouluisia kukka-asetelmia väsäsin ennen joulua. Vasemmalla on pari lahjaksi saatua kynttiläasetelmaa, tai tuo toinen on kyllä pelkkä kynttilä. Amarylliksen "ruukkuna" on kehikko, johon ruosteisilla talomme seinästä revityillä nauloilla nuijin lautoja, jotka nekin on revitty talon seinästä. Siis silloin keväällä, kun vanhat laudat poistettiin uuden verhoilun tieltä. Murattikin on nättiä. Tuo rahapuu oikealla on kuvassa oikeastaan siksi, että en huomannut siirtää sitä pois. Siinä se nyt huutaa, että joku voisi tulla sitä pelastamaan. "Adoptoikaa mut! Täällä ei saa hoivaa ja huolenpitoa!"

Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille, jotka eksyvät uutta blogiani lukemaan. En taida jaksaa kirjoitella enää tänä vuonna ;) Taitaa olla poskiontelontulehdus... :(

Joulu ja tili menivät

2008-12-28T13:54:00.000-08:00

Jouluaatto suhahti ohi niin, etten ehtinyt huomata koko juttua. Aattona olin niin kuoleman väsynyt, että mietin, jaksanko mennä nukkumaankaan. Oli tosiaan siivottu kolme päivää ja tehty yötä myöten laatikoita ja riisipuuroa, jotta olisi sitten aamusella valmista perheen syödä. Aattoaamulla puoli kuuden aikaan kävin alakerran pikkusängylle maata, tärisin horkassa ja luulin, että mulla on kuumetta. Ei ainakaan mittarin mukaan ollut, joten päättelin, että kyse oli vain yliväsystä. Jotenkin jaksoin sitten vetää aaton kuviot loppuun asti. Illalla sitten makasin suu auki sohvalla ja mietin, missä se joulutunnelma luuraa. Jotenkin parasta joulussa on se, kun lapset ovat menneet nukkumaan, koti on suht siisti, lahjat on avattu, kuusi on kaunis, jääkaappi on täynnä ruokaa, seuraavana päivänä ei tarvitse mennä mihinkään... Sitten istun sohvalla, katselen kuusta, syön jotain hyvää ja luen kirjaa. Mutta tänä vuonna tällaista hetkeä ei ehtinyt tulla. Olin vaan niin kamalan väsynyt koko ajan. Kun lapset menivät nukkumaan, oli minunkin pakko mennä.

Siitä sitten kiukuttelinkin, että miksi joulun piti mennä pilalle. Väsymykseni johtuu siis tästä peevelin flunssasta, jota on podettu joulupäivästä saakka. Tai antoihan se merkkejä itsestään jo aiemmin. En vain ottanut niitä todesta. Jos olisin niiden valmistelujen kanssa ottanut rauhallisemmin, voi olla, että joulusta olisi jäänyt toisenlainen maku. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa. Ja aaton jälkeisessä ajassa on ollut hyvää se, että koko perhe on viettänyt aikaa yhdessä ja varsin tiiviisti: on pötkötetty samalla sohvalla ja katsottu kolme kertaa Kunfu panda -leffa, kuunneltu Ipanapa 2:sta ja nukuttu päiväunia kylki kyljessä. Siis vaikka kaikki ei mennyt niin kuin MINÄ suunnittelin, täytyy sanoa, että mukavasti kuitenkin. Ottaisikohan tästä opikseen. Eihän kaiken tarvitse aina mennä pilkulleen, niin kuin olen suunnitellut. Avoimin mielin - ja yllättäen lopputulos voi olla mukiinmenevä. Enpä taida suunnitella uutta vuotta mitenkään. Katsotaan, mitä kohtalolla (tai kuka ohjelmasta meillä päättääkään) on varattuna mulle.

Joulujuhla verraton

2008-12-17T11:40:00.000-08:00

Tuntuu, että en repeä joka paikkaan. Syyllisyyden- ja velvollisuudentunteen tähden yritä kyllä, mutta siitä ei vain tule mitään. Noita joulujuhlia riittää joka päivälle. Mietin ankarasti, miksi jokaisen yhteisön, kerhon ja järjestön täytyy erikseen järjestää joululounas tai glögihetki. Tai jotain muuta ohjelmallista, kuten esimerkiksi yhteislaulua. Miksi, miksi, miksi?

Itse olen nyt niin tuhantena sisältä, että en kykene ottamaan mitään irti yhdestäkään jouluaiheisesta tilaisuudesta. Kaikki, siis puhtaasti kaikki, on suorittamista. Jonkun toisen (lasten, äidin, anopin, aviomiehen, naapureiden, tarhantätien) takia kaiken teen, menen, osallistun, leivon, suunnittelen, järjestän... Mistähän sitä itse nauttisi?

Uskaltaisinkohan jonain vuonna jättää jotain tekemättä? Olisiko se vuosi tänä vuonna? Mieheni lupasi huomispäivänä varata tutultaan kaikki joululaatikot. Purnasin vastaan. Miksi niin?

Elämän pieniä iloja: lapset

2008-12-16T09:57:00.000-08:00

Tänään on taas ollut niin paska päivä, ettei uskois. Jos ei meinaan tietäis. Töissä on ollut niin raskasta, että oikein ihmetyttää. Jouluvalmistelut ovat alkutekijöissään. Olen lamaantunut, toimintakyvytön, täysin loppu, uupunut ja raato. Radiossa kaikuvat joululaulut itkettävät, kun meillä ei tuollaisesta tunnelmasta ja rauhasta ole havaittavissa häivähdystäkään. Lauantaina on viimeinen työpäivä, sitten on mun vuoroni. Paitsi että eihän se loma mikään loma ole, pienten lasten kanssa. Lomallakin täytyy siivota, laittaa ruokaa (joulun takia kahta hullummin) ja pestä pyykkiä. Ja olla lasten kanssa.

Toisaalta, sitä juuri odotan. Sillä mitä muuta mieltä tässä hullunmyllyssä enää on kuin Ihmiset. Isolla I:llä. Ihanat, suurisydämiset Ihmiset. Mitä merkitystä on sillä, onko kaapit siivottu, joulupöydässä herkkua ja hyvää jos jonkinlaista, lahjat paketoitu niin kauniisti kuin vain mahdollista ja koti koristeltu niin, että mikä tahansa sisustuslehti voisi hetkellä millä hyvänsä hyökätä kuvaamaan? Minusta alkaa vuosi vuodelta tuntua enemmän siltä, että ainoa, mikä merkitsee ovat ne ihmiset. Joulu on lasten iloa, halauksia, yhdessäoloa, rakkautta... Välittäminen toisista ihmisistä on enää tärkeää. Palatkaamme tämän perusasian äärelle. Kun maailma ympärillä menee jatkuvasti mielettömämpään suuntaan, välittäminen, rakkaus, läheiset ihmiset palauttavat toivon ja uskon elämään ja sihen, että tästä voi tulla jotain.

"Äiti, mä tykkään susta." Päivän kohokohta. :)

Koira haukkuu, lapsi itkee, perunat palavat pohjaan ja minä vaan ompelen

2008-12-07T13:32:00.000-08:00

Tänään oli taas semmoinen päivä. Keksin, että voisin tehdä joulukortteja ristipistoin. Sitten istuin yhteenlaskien varmaan yhdeksän tuntia aidakankaanpala kädessäni ja pistelin menemään. Uppoudun aina niin totaalisen sataprosenttisesti käsityön tekemiseen (varsinkin siinä vaiheessa, kun olen alkuinnostuksen vallassa), että en huomaa mitään. Lapset jäävät ruokkimatta, he saavat sotkea jo entuudestaan sotkettua huushollia ja syödä vaikka kukkamultaa - minä vain ompelen.

Moni käsityöihminen varmasti tunnistaa itsensä tästä kuvauksesta. Toisaalta varmaan yhtä moni käsityöihminen onnistuu aina pitämään kaikki nurkat ihan tiptop. Minä en siihen pysty. En vaikka haluaisin. Minusta on ihanaa olla vähän erilainen kuin muut. En tahdo olla aina ja joka tilanteessa täydellinen ja inhoan ihmisiä, jotka haluavat näyttää ulospäin asioiden olevan täydellisellä tolalla. Jokainen on hyvä jossain, mutta kukaan ei onnistu kaikessa.

Tästä lähdetään. Kippis, uudelle blogilleni.